Kill Arman on typerää viihdettä

Ensivaikutelma ensimmäisen jakson perusteella JIMin Kill Arman sarjasta oli, että sarjan idea on typerä. Osoittaa harvinaista kunnioituksen ja itsesuojeluvaiston puutetta lähteä muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen vieraiden itsepuolustuskoulujen mestareiden tai parhaiden oppilaiden hakattavaksi. Mikä idea sarjassa on?

  • Viittaako Kill Arman nimi siihen, että Arman Alizad haluaa tulla tapetuksi tai satutetuksi? Melko sairas idea, vaikka toki tiedämme ettei näin käynyt. Vaara lajinsa huippujen kanssa otellessa on lajissa kuin lajissa todellinen.
  • Halusiko Arman Alizad rankaista itseään rääkillä, toivoen kohentavansa fyysistä kuntoaan ja saaden matkalla hieman itsetuntoa kohottavia itsepuolustustaitoja? Tämä olisi onnistunut huomattavasti tehokkaammin yhdessä paikassa hyvällä harjoitusohjelmalla. Itsepuolustustaitoja ei taas olisi tarvinnut lähteä hakemaan sillisalaattina mailmalta, vaan tehokkaimmin tähän olisi päästy keskittymällä yhteen tehokkaaseen lajiin.
  • Halusiko Arman esitellä hienon kuuloisia lajeja eksoottisissa kohteissa? Toivoisin, että sarjassa keskityttäisiin enemmän tähän puoleen, ja taustoitettaisiin lajeja ja kulttuureita. Pelkään kuitenkin, että sarjan pääasiallinen sisältö on tyylikkään visuaalisia kuvakulmia ja Armanin valitusta siitä miten rankkaa turpiinsa ottaminen on.

Olisi viisasta osoittaa hieman enemmän kunnioitusta lajeja ja kulttuureita kohtaan, ja tutustua niihin tavalla jossa olisi enemmän järkeä. Arman Alizad haluaa olla kova jätkä, mutta antaa tällä tavalla itsestään pellen vaikutelman.

Mainokset

Uutishuone

Ylen Uutishuone-sarjaa riivaavat suomalaisen tv- ja elokuvaviihteen helmasynnit:

  • Luokaton käsikirjoitus. Kohtaukset ovat irrallisia, ja tekevät tarinasta kokoelman kohtauksia ilman jäntevää draaman kaarta. Ja vaikka henkilöhahmot olisivatkin uskottavia, heidän reaktionsa eivät.
  • Tuntojen ylikorostaminen. Jokainen suomalainen ohjaaja vääntää katsojalle rautalangasta, mitä heidän halutaan kussakin kohtauksessa tuntevan. Näyttelijät ovat juonessa mukana, ja iloitsevat, surevat ja rakastavat järjettömän raivoisasti. Koko paketista syntyy ekspressionistinen taidepläjäys, joka hukuttaa katsojan alleen.
  • Jokainen sarjan hahmo tajuaa välittömästi kokemiensa ja kuulemiensa tapahtumien historiallisen merkityksen. Näyttelijät siunailevat ja puhuvat huolestuneella vakavuudella tapahtumista ja osuvat tulkinnoissaan hämmästyttävän lähelle moderneja historiantulkintoja. Lisäksi näistä tapahtumista käytetään vasta myöhemmin tutuksi tulleita termejä ja nimiä.

Lisäksi sen taakkana on koko joukko omia rasittavuuksia:

  • Miehet ovat epäpäteviä hölmöjä tai epäpäteviä pyrkyreitä. Naisten tehtävänä on pelastaa tilanteet.
  • Miehet nauttivat työpaikalla menestyksen hedelmistä, koska työelämä suosii miehiä pelkästään sukupuolen takia. Naisten huonompaa asemaa työelämässä muistetaan korostaa joka käänteessä. Katsojalle tehdään selväksi, että naisten nousua tasavertaisiksi työläisiksi miesten rinnalle jarruttaa ainoastaan epätasa-arvoiset asenteet, eivät naiset itse tai heidän henkilökohtaiset ominaisuutensa. Sarjan esittämä kuva työelämästä on näin kuin suoraan feministin oppikirjasta.
  • Raija Aaltoa näyttelevä Krista Kosonen vetää tilanteesta riippumatta reaktiona naamalleen saman hölmistyneen tuijotuksen. Kosonen näyttelee Aaltoa ainoalla osaamallaan tavalla: kunnianhimoisena pyrkyrinä, joka yrittää peittää sen kiltin tytön huolestuneisuudella ja katseen alasvetämisellä.

Nämä seikat yhdessä tekevät sarjasta melko sietämättömän katsomiskokemuksen. Kun sarjaa vertaa esim. televisiossa samaan aikaan esitettyyn HBO:n sarjaan Mad Men, on ero kuin yöllä ja päivällä. Mad Menissa 60-luvun ihmiset eivät suhtaudu eivätkä reagoi asioihin 2000-luvun näkövinkkelistä, vaan ovat rajoittuneita oman aikansa katsantokantaan.