Suomalainen sisu

Isojen urheilutapahtumien seuraaminen on aina kiinnostavaa puuhaa. En voi olla pohtimatta eri maiden kansanluonteita ja kuviteltuja ominaispiirteitä, ja sitä, miten niiden kuvitellaan näkyvän urheilusuorituksissa. Tämän innoittamana olen formuloinut seuraavan luonnehdinnan suomalaisten oletetusta kansanluonteen osasta sisusta:

”Suomalainen sisu on sitä, että lyödään päätä mäntyyn silloinkin, kun tiedetään varmasti, että se mänty ei murru. Sisun kääntöpuoli taas on, että menetetään usko omaan tekemiseen, kun tilanne näyttää toivottomalta, vaikka tosiasiassa mahdollisuuksia on vielä jäljellä.”

Minua saa lainata vapaasti.

Mainokset

Karjala tulisi palauttaa Suomelle, koska…

Minua Karjalan poikana, sekä paljasjalkaisten karjalaisten lapsena isän että äidin puolelta, surettaa Venäjän puoleisen Karjalan palauttamisesta takaisin Suomelle käytävä keskustelu. Katsonkin asiakseni selventää, mitä Karjala Suomelle ja suomalaisille (historialliselta kannalta) merkitsee. Tämä kirjoitus perustuu osin Kalle Michelsenin esitykseen Viipuri – Menetetty kaupunki, raja ja jaettu identiteetti.

Viipuri, Viipuri, Viipuri. Viipuri oli 40-luvun Suomen toiseksi suurin kaupunki. Viipuri on perustettu 1200-luvulla, joten se oli Turun ohella suomen vanhimpia keskiaikaisia kaupunkeja. Viipuri oli aidosti kansainvälinen kaupunki ennenkuin muualla suomessa ulkomaalaisia liikkui ja asui hyvin vähän, jos lainkaan. Viipurissa kauppaa käytiin suomeksi, ruotsiksi, saksaksi, venäjäksi ja useilla muilla kielillä. Aikalaiset kuvailevat Viipurissa vallinnutta tunnelmaa välittömäksi ja kanssakäymistä tavattoman mutkattomaksi. Etenkin jäykistelemätöntä tunnelmaa yleisiltä paikoilta tai ihmisistä saa nykyisin etsimällä etsiä mistä tahansa suomen kaupungista. Ehkäpä osa tuosta voitaisiin vielä saada takaisin, jos Viipurin uudelleenasuttaminen sujuisi suomalaisilta hyvin?

    Karjalainen identiteetti menetti alueluovutusten yhteydessä leijonosan. Viipuri oli Karjalan keskus ja tärkein kaupunki, jonka jättämää tyhjiötä Joensuu, Imatra tai Lappeenranta eivät ole onnistuneet täyttämään. Samalla menetettiin myös valtava määrä historiallista ja kulttuuriperintöä, joka tukisi meitä nykypäivän suomalaisia identiteettimme ja juuriemme etsinnässä. Sydäntäni särkee ajatella tämän yhden suomalaisuuden alkukodin, Karjalan, jakautumista kahden valtion välille. Tuskin millään kaupungilla on ollut yhtä tärkeä merkitys Suomen historiassa, kuin Viipurilla.

    Kaikille niille, jotka epäilevät Karjalan palauttamisen kustannuksia sanon mielipiteenäni, että tämä laiskanpulskeaksi käyvä kansa tarvitseekin tällaista haastetta! Suomesta kyllä löytyy sen verran tahtoa ja taistelumieltä, että yksi Karjala rakennetaan aina uudelleen.

    Lopuksi vielä kaunis murrenäyte Juha Vainion kappaleesta Sellainen ol’ Viipuri:

    ”Ties hää Knuuti poja passas,
    että syvämes ja vassas
    viipurlaise rakkaus
    assuukii vain.
    Torkkelista sain mie muiston
    alla koivun kauniin puiston
    rinkelii ko siult mie
    kerrankii sain.
    Muistat sie myös jottai muuta
    taisiha mie saaha sulta,
    Monrepoos myö kuuta ko
    niin kahen kasseltiin.”

    Suomalaisten ruokamaku

    Testasimme kerran työkaverini kanssa uutta ravintolaa, joka oli juuri avattu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen kaupunkimiljööseen. Puitteet piti olla siis kunnossa, rakennus sijaitsi hienolla paikalla ja maisemat olivat huikaisevat. Työpaikkaruokailun hengessä tilasimme normaalia kotiruokaa. Puin sen ensin sanoiksi: ”Tämä ruoka on tehty suomalaiseen makuun”. Työkaverini ymmärsi heti mistä oli kyse, sillä ruoka ei maistunut juuri miltään. Suolaa oli käytetty aivan vähän tai ei lainkaan, ja edes mustapippuria jauhelihapohjaiseen ruokaan ei liiemmälti oltu raaskittu laittaa.

    Tämä kokemus tuli mieleeni, kun vierailin äskettäin nyttemmin löytämässäni leipomokahvilassa kaupungin laidalla. Kahvila myy itse paistamiaan lihiksiä, pitsoja, pasteijoita, munkkeja, pullia, kaakkuja jne. huokein hinnoin. Paikka onkin saavuttanut suuren suosion paitsi herkkusuiden, myös työmiesten ja -naisten keskuudessa. Tuoreita leivonnaisia ja eineksia huokein hinnoin miellyttävän intiimissä kahvilassa. Valitettavasti tämänkin paikan tuotteita vaivaa sama valuvika, joka oli pesiytynyt äsken kuvaamaani ravintolaan. Olen testannut pitsoja, lihiksiä ja pasteijoita, ja niistä puuttuu maku lähes täysin. Huomautinkin tästä heille, että makua lissää kiitos!

    Mistä suomalainen mieltymys mauttomaan ruokaan oikein kumpuaa? Itse käytän ruuanlaitossani runsaasti mausteita (enkä pelkästään suolaa, vaan yrttejä, pippureita, mausteseoksia ja tulisempaakin tavaraa), ja odotan samanlaista kielen mennessään vievää elämystä erityisesti ruuasta, jonka valmistamisesta maksan rahaa. En myöskään tupakoi, joten makuaistini ei oletettavasti poikkea tavallisen ihmisen vastaavasta.

    Ryhtykää vaatimaan maittavampia eineksiä kuppiloissa ja ravintoloissa!

    Veikkauksen ankea mainos

    Mainos menee pääpiirteissään näin: Veikkauksen mainoksessa työnjohtaja(?) tai muu päällikkö tulee koppiin ja ilmoittaa tauolla oleville työntekijöille ”Nyt se nönnönnöö sai sen valun valmiiksi.” Miehet katsovat hetken toisiaan hölmistyneinä, ja ryntäävät sitten ulos riemusta kiljuen kohteenaan ko. valusankari. Näytetään myös, kuinka pomo hyppää lasi-ikkunan läpi liittyäkseen joukkoon, ja lopussa joku sankari hyppää nosturin nokasta miesten muodostaman kasan päällimmäiseksi ja nostaa kätensä ilmaan. Mainoksen tägi-line kuuluu jotenkin näin, että ”Meille urheiluhulluille”.

    Siis WTF? Miten tämä liittyy urheiluun, vedonlyöntiin tai veikkaukseen? Kaveri sai työnsä valmiiksi. Lisäksi mainos on äärimmäisen epäuskottava. Ilmeisesti liioitellulla reaktiolla on haettu hulluusaspektia, mutta ideansa köyhyyden takia naurettavuuksiin vedetty liioittelu vetää kyllä kylmäksi.

    Hyvä Veikkauksen mainostoimisto: Palkatkaa minut hommaan. Lupaan, että keksin parempia ideoita vedonlyönnin, jännityksen ja suomalaisuuden tiimoilta. Btw, ne 3d-graffat muissa mainoksissa on hienoja.