Nyt kun Suomi on saatu viimeinkin euroopankartalle niin sitä joulupukkia ja kalevalaa voidaan toivottavasti lakata tunkemasta joka väliin, ja alkaa miettimään jotain uutta ja freessiä. Krissestä en sano mitään, mutta uskoni on vakaa että seuraaviin järjestämiimme euroviisuihin mennessä suomestakin löytyy kansainvälisen tason koomikoita. Aikaa myöten toivottavasti opimme myös, että jokaisen taiteenlajin sirkustempuista klassiseen musiikkiin yhdistäminen yhteen esitykseen ei ole pakollista laadukkaan väliaikashown järjestämiseksi, vaan on parempi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Ei tämänvuotisen kaltaista sillisalaattia kiitos. Kyse on kuitenkin populaarikulttuurista eli määritelmän mukaisesti yksinkertaisista sanoista rakkaudesta.
Tämän vuoden euroviisuissa oli runsaasti taidokkaita show-esityksiä, jotka oli höystetty tarttuvalla europopilla. Erityisesti allekirjoittanutta ilahduttaa Turkin ja Valko-Venäjän tarttuvat melodiat, Ruotsin iskevä homopop, sekä Moldovan ja Georgian naiskauneus.
Ruotsissa, kuten muuallakin Länsi-Euroopan lehdistössä, herättiin tosiasiaan, joka on ollut ilmeistä jo kauan, eli kunkin osanottajamaan korkeimpien pisteiden jakautumiseen naapureiden kesken. Tämän ilmiön kääntöpuoli tuli entistä kirkkaammaksi, kun tämän vuoden finaalin 24 maasta 16 oli Itä-Euroopan maita. Tässä valossa tulos ei juurikaan yllätä, ja onkin selvää, että saamme jatkossakin nauttia esityksistä, joiden musiikilliset ansiot eivät Länsi-Eurooppalaiseen korvaan kuulosta kovinkaan vakuuttavilta, mutta jotka pärjäävät naapuriäänien siivittäminä erinomaisesti. Tosin olihan finaalissa myös lännestä Iso-Britannian, Saksan ja Ranskan kaltaisia esityksiä, mutta niitä ei lasketa ymmärrettävistä syistä.
Filed under: Kylttyyri, Päivän peili
